tiistai 29. tammikuuta 2013

Mummonnaurattaja

Päevee!

Johan se kello soi tänäänkin 3:50 joten tässä on vähän epätodellinen olo.

Tänään minipäivä eli vain vajaa 7 tuntia harmittavasti, olisi ollut kiva saada uusille linjoille heti rutkasti toistoa että jäisi paremmin päähän. Näillä linjoilla tahtoo olla jonkin verrankin yhteisiä osia, torille luonnollisesti ajetaan vain tietyllä tavalla ja eri lähiöihin myös.

Linjat kuitenkin tietynlaisesta samankaltaisuudesta huolimatta kulkevat yleensä ainakin loppumatkansa aina omia reittejään joten pitää olla "runkolinjan" loppuessa hereillä että mitä vuoroa on ajamassa. Muuten käy helposti että vetääkin väärin ja mummoja harmittaa. Ja kuskia tietysti.

On tämä aika vietävän kivaa touhua, näkee rakasta kotikaupunkiani, pääsee näkemään ihmisiä ja näkee miten vanhempien ihmisten ilme kirkastuu kun heittää reippaat huomenet heti kun hän alas niiatulle ovelle astuu. Kivasti matkustajat vielä huitovat jäähyväiset autosta lähtiessäänkin kun on itse aloittanut pelin ja tervehtinyt matkan alussa.

Huomenna onkin erilainen "työpäivä", menen heti aamusta tutustumaan uuteen kaupunginosaan ja sen linjoihin. Ei ole tullut tuolla paljon heiluttua ja linjoja on rutkasti erilaisia joten tarvitaan tietynlainen teemapäivä. Siinähän se päivä menee, pitää olla tarkkana ja koittaa tehdä vaikka muistiinpanoja koska päivään mahtuu sen verran monta linjanumeroa että voe tokkiinsa.

Palataan huomenna asiaan, nyt nautitaan pitkästä vapaaillasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti