Heips!
Tänään olin opettelemassa siis uutta ilmansuuntaa ja sen linjoja. Turku on siitäkin hauska kaupunki että noita linjoja puskee vaikka mihin suuntaan, kaikki pitäisi osata joten opettelemista riittää.
Otettiin täksi päiväksi sieltä hankalammasta päästä oleva ajosarja, istuin kyydissä ja pystyin kunnolla keskittymään reittiin, tein muistiinpanoja ja painoin mieleeni kiintopisteitä tyyliin "talon päädyssä koripalloteline, käänny vasemmalle". Aikamoinen ajosarja, yhteensä 10 eri vuoroa yhteen päivään on jo melkoista vaihtelua ja aika tarkkana sai olla että pysyi mukana.
Helpottaa tietysti että olen tuollakin alueella muissa töissä aikanaan jo pyörinyt joten kulmat ovat periaatteessa tuttuja mutta bussireitit ovat täysin pimennossa. Vielä kun puhutaan päättäreiden ja etappipysäkkien nimillä asioista niin kuola alkaa valua suupielestä.
Ajosarjassa on itseasiassa tosi hyvät ohjeet nyt kun ne tekstit tajuan. Tekstien sisältö aukesi kummasti kun kaikki tuli nähtyä. Uskon että tuon alueen reiteissä ei ole mitään ongelmaa ensi viikolla kun ne tulevat ajoon. Hieno päivä!
Täällä Turun seudulla oli aamulla aivan järjetön keli tuolla sivuteillä. Luminen pinta oli jäätynyt aivan kovaksi ja sen pintaan satoi vettä. Aivan peilinä kiilsi tien pinta ja pito oli sen mukainen. Onneksi päivän mittaan alkoi sataa lunta joten pitoa alkoi taas löytymään.
Huomenna taas alkaa touhu heti aamusta, noin 10 tuntinen päivä taas väännetään. Palataan illalla asiaan!
Muistathan painaa mieleesi pysyviä maamerkkejä. Ettei käy niinkuin aikoinaan. Eräs doubledekker seisoi ikuisuuden samassa tienkulmassa, kunnes eräänä aamuna se oli lähtenyt ja hyvän ohjeen saanut harjoittelija ei tietenkään osannut kääntyä siitä.
VastaaPoistaJoo ei kyllä ne olivat pysyvämpää sorttia. Toki kaikki muuttuu mutta koitin etsiä rakennuksia ja niiden piirteitä.
VastaaPoistaHyvä vinkki sinänsä. Aikanaan 80-luvun lopussa kun tein vartijan hommmia niin yksi neitonen oli ollut tutustumassa sataman alueeseen. Opastaja oli oikonut satamassa ( silloin siellä sai vielä ajaa vapaasti trukkien jne seassa ) ja ajellut konttien ja rekkojen välistä.
Ensimmäistä kertaa vuoroa tehdessään neitonen oli ajanut samaa reittiä mutta huomaamatta sitä että kontteja oli siirretty. Siihen väliin auto kiilautui melko napakasti.