torstai 26. heinäkuuta 2012

Kumihommia

Heips!

Huoltopäivä, sekalaista rasvausta, ruuvausta, kiristystä ja tarkastusta. Hetki teoriaa ja renkaanvaihto. Ison renkaan vaihto. Tämä oli helpointa demota rekalla, linja-autossa tahtovat olla vähän katteen katveessa mutta rekassa on kaikki kivasti esillä. Tässä uhrimme:


Tuosta, ensimmäisen akselin pyörä piti ottaa irti ja laittaa takaisin paikalleen. Tämä oli hieman taas helpotettu versio koska akselia pystyi nostamaan suoraan ohjaamosta joten ei tarvinnut aivan turhaan alkaa touhuamaan tunkin kanssa. Joten, aluksi pultit löysälle. Hetki kasailtiin työkaluja:


Ja sitten työhön, kyllähän se aukeaa kun on tarpeeksi vipuvartta:






Mutterien joukkoon oli eksynyt myös kooltaan hieman pienempi versio:


Sitkeän työn ja mutterien avauksen jälkeen rengas irti.


Renkaan kulutuspinta on jotain muuta kuin mitä on henkilöautoista oppinut. Kulutuspinnan kulumismerkit erottuvat kuvassa hyvin:


Myös auton osalta näkymä on hieman ronskimpi kuin henkilöautossa:


Siinähän niitä pultteja, ei ihan se vakio viisi mitä henkilöautossa yleensä. Hyvin tuli renkaanvaihdon erityispiirteet tutuksi vaikka nyt helpotettu versio olikin. Kaikki on isompaa, kovemmin kiinni ja painavampaa. 

Nyt pienet tirsat, suihku ja DBTL 2012 kutsuu jälleen muutamaksi tunniksi. Katsotaan mitä kameran kennoon tänään tarttuu. Illalla pari kuvaa jos tulee jotain näyttämisen arvoista. Palataan asiaan. PS. Huomenna muuten HOPS-päivä, saas nähdä mitä on edessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti