torstai 19. heinäkuuta 2012

Encore!

Heips!

Ajopäivä 4! Usutin muut ajamaan heti aamusta ja otin rennosti, saivat kaverit kurvailla aivan rauhassa pisin poikin keskustaa ja muuta Turkua. Oma ajovuoroni alkoi vasta viimeisenä. Mutta, kommentissa kysyttiin sataman tyhjennyspaikkaa. Tässä:


Helsingintieltä käännös vasemmalle satamaan ja heti perään oikealle. Pieni nuoli näyttää pakollisen ajosuunnan ja ison nuolen kärjestä nippa nappa hahmottuu pieni koppero missä on vedenotto. Asfaltilla näkyvä vaalea alue on kohta missä on kaivo jätettä varten. Kun siellä kävimme niin ei kopissa ollut mitään lukitusta tms vaan se vaikutti olevan yleensä auki. En osaa sanoa suljetaanko se yöajaksi. Mutta tosiaan, noin aamuysiltä sinne pääsi ilman suurempia kommervenkkejä.

Tänään pyörimme taas enemmän keskustassa ja torin ympärillä. Mukavasti oli tietyömaita, asfaltointia jne tuomassa touhuun vähän lisää maustetta. Kaverit ajoivat kyllä tänään ihan hiton hyvin, hieman kun malttaa niin sujuu mainiosti ja toisellakin alkoi vaihteet napsumaan kivasti paikalleen. Eiköhän meistä kuskeja tule.

Aika vinkeä risteys oli tänään edessä. Ensimmäinen kerta meni periaatteessa poskelleen kun oikea takapyörä leikkasi vähän kivetykselle ( maksoi taas kahvitarjoilut kavereille ) ja jotenkin niin otti päähän että kurvasin torin kautta uudelleen samaan risteykseen ja otin uusiksi. On se vaan ahdas risteys kääntyä, meillä on sentään lyhyt bussi! Kyllä ne ketkä saavat täyspitkän telibussin siitä kääntymään ovat aika ratinpyörittäjiä. Kyse on tästä risteyksestä:


Tullaan oikeanpuoleisinta kaistaa Aurajoen suunnalta, aikeena kääntyä oikealle. Ei voi muuta kuin ajaa hyvin lähellä oikeaa reunaa koska muuten auton takamus niistää vasemmalle kaistalle. Keula pitää saada risteävän kadun liikenteenjakajaa hipoen niin että peili melkein ottaa kiinni liikennemerkkeihin. Kyllä se siitä mahtuu mutta kai se olisi voinut vähän tilavampikin olla. No niillä korteilla pelataan mitä on käteen saatu joten tämä on risteys mihin tulen palaamaan. Monesti. Kyllä se jossain kohtaa alkaa mennä loistavasti. Nyt se menee vasta nippa nappa tyydyttävästi. Opetellaan!

Kiva ajopäivä, hieman oli kuuma kun aurinko porotti ja auton ilmastoinnissa on jotain häikkää. Periaatteessa toimii mutta ei ihan viilene tarpeeksi. Ehkä aineita on päässyt vähän karkaamaan, tämä tietysti on helppo huollossa korjauttaa.

Olen alkanut vähän kokeilemaan auton "rajoja", tarkoitan tällä sitä että miten voin käytännössä tyhjällä autolla hyppiä vaihteita yli. Ykköstä ei tarvitse kuin ryömintään ja sen voi normaaliajossa unohtaa kokonaan. Kakkoselta vaihto kolmoselle, kiihdytys ja sitten vaihdetaankin suoraan vitoselle. Hyvin jaksaa vääntää ja kiihtyy varsin mukavasti. Ainakin siis tyhjällä autolla.

Mäissä testailin käsijarrulähtöä, olen pohtinut asiaa itsekseni mutta en ole rohjennut kysyä muilta joten tein sitten testin. Mäkeen valoihin, käsijarru päälle. Kun valo alkaa vaihtumaan niin jarru pois ja kytkimellä vedon haku. Siinä vaiheessa kun viiveen jälkeen jarru vapautuu niin auto lähtee kivasti eteenpäin eikä valu pätkääkään taaksepäin. Kyllähän tuo onnistuu aivan yhtä hyvin pelkällä kytkimen kanssa touhuamisella mutta onpahan tuokin nyt testattu ja opittu. Tiedä jos tulisi vielä tarpeeseen.

Näin! Kyllä oli taas upea päivä, saatiin jokainen kilometrejä vyön alle. Ei niitä tosin kamalasti tullut kun pyörimme paljon kaupungilla mutta ajoaikaa nyt kuitenkin taas kertyi. Huomenna vuorossa ajopäivä numero 5! Samalla on myös perjantai, tähän voi yhdistää sen tosiasian että vaimoni lähti juuri ovesta tullakseen vasta lauantaina takaisin. Voimme karvaisten lastemme kanssa vietää poikamiesillan. Tiedätte varmaan, heviä, epäterveellistä ruokaa ja ehkä annos alkomaholia. Katsotaan tuota viimeistä vielä.

Huomiseen!

2 kommenttia:

  1. Kiitos vaan vessan tyhjennysvinkistä. Toivottavasti voin joskus maksaa takaisin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä hätiä mitiä, autetaan kun pystytään. Pysy blogin lukijana niin siinä sitä on takaisinmaksua aivan riittämiin. ;)

      Poista