perjantai 4. toukokuuta 2012

Kurvasin varikolta viimeistä kertaa

Perjantaita!

Kävin hakemassa Varikolta päästötodistuksen, olen täysinoppinut työtön. Kurssilla käydyt aiheet näkyvät tuosta todistuksestakin, ei niistä sen tarkempaa listaa.

Kurssin aiheet, opetukset ja niiden tarpeellisuus vaihteli jokaisen koulutettavan kohdalla paljonkin, kurssilaiset olivat valikoituneet hyvin erilaisista lähtökohdista.

Varsin mukavaa, kivaa, hyödyllistä ja tarpeellista oli. Kaikilla oli hauskaa, toivottavasti moni muu lisäkseni sai suunnitelmansa selville ja toteutettua.

Omalta osaltani suurin hyöty tuli siitä että sain ulkopuolisen arvioijan ideoilleni ja tuotoksilleni. Vaikea arvioida omaa osaamistaan ja tekemistään kun noh, on tekemisissä joka päivä itsensä kanssa. Kun saa arvion ja palautetta vieraalta ihmiseltä niin erilaiset tunnekytkyt väistyvät.

Näin, yksi vaihe loppui, taas ollaan pykälä lähempänä kurssin alkua. Ensimmäinen odotusviikko on melkein lopuillaan. Odottavan aika on pitkä ja muita latteuksia.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti