maanantai 26. marraskuuta 2012

Kakkonen ei ole ykkönen

Moh!

Tänään oli koulussa lopettajaiset mistä kuitenkin selvisin ehjin nahoin.

Tosiaan, saatiin taas komian näköinen lappu ja "todistus" missä oli arvosanojakin jopa. Ihan kivasti on mennyt koska lapussa oli melko pitkälti kolmosia, vain pari kakkosta "pilasi" rivin.


Tänään oli tuomiolla ne keillä oli jo ennen koulua C-kortti, B-kortilla aloittaneilla vastaava tilaisuus on viikon päästä. Kolme ihmistä meidän porukastamme löytyi keille ei ole vielä löytynyt työpaikkaa, toistaiseksi versiona tai edes määräaikaisena.

Kiva että kaverit olivat töitä löytäneet, aina mukavaa kun joku onnistuu! Hyvää oli myös kakku mitä oli tarjolla, ainahan nuo kakut ovat vähän makeita omaan makuuni mutta toki pieni siivu menee vaikka väkisin.

Vähän työkkärin herrakin jutusteli, se onkin huomisaamuinen retkikohteeni, pitää ottaa selvää parista asiasta. Näistä enemmän huomenna. Sitten sitä normaalia, palautetta sinne sun tänne, tilastointilappua työllistymistilanteesta jne. Sitä mitä aina.

Vähän on haikea olo, tuo aika oli melkoisen mukavaa ja meni aika siivillä. Kuten Mr. EB:n kanssa asiasta keskustelinkin niin nopeasti meni päivät. 

Työnhausta; huomenna selvitän siis työkkärin kanssa pari asiaa, jahka saan ne varmistettua ja faktat haltuun alan ottamaan yhteyttä muutamaan paikkaan. En nyt täällä edelleenkään puhu firmoista ja ihmisistä niiden oikeilla nimillä mutta näette sitten. Vaikka suuri osa tätä lukevista tietääkin rivien välistä että missä olin harjoittelussa niin olen sen tuosta lapustakin pyyhkinyt pois.

Näin, yksi aikakausi loppui näin ja seuraava alkaa huomenna. Joulukin tulossa, jännittää...

Palataan asiaan huomenna!

6 kommenttia:

  1. Heiii!!
    ei pidä maatansa myydä, jos kaikki ei mene niinkuin strömsjöössä. blogisi on ollut mukava lukea. jatka sitä ja kerro duunin hausta ja uudesta työpaikasta. Tsemppiä

    VastaaPoista
  2. Hmm!
    hetken kun "herneet" törmäili pääkopassa, niin tuli mieleen eräs seikka. 2013 olikohan elokuun lopun jälkeen pitää ammattikuljettajalla olla suoritettuna 5 direktiivikoulutuspäivää. tämä tulee karsimaan alalta paljon eläkeläisiä ja osa-aikaisia. kyllä sinulle sitten töitä löytyy niin paljon ettet edes kerkiä niitä kaikkia tekemään. pää pystyyn.

    VastaaPoista
  3. Olen snadisti kateellinen saamastasi opetuksesta. Uskoisin olevani hieman fiksumpi, jos olisin aloittanut bussihommat oppisopimuskoulutuksen kautta, mutta käy tämä näinkin, että suoritan niitä jälkikäteen vain kuudella (vai seitsemällä?) lähiopetuspäivällä. Varsinkaan ajoneuvotekniikasta ei paikallisliikenteen kuskeilla ole harmainta aavistusta, kun koulutusta ei anneta, eikä minkäänlaista oma-aloitteisuuttakaan oikein katsota hyvällä.

    VastaaPoista
  4. Heei. Hyvä blogi ollut. Kävit koulun ilmeisesti JAKKissa, milloin sulle tuli postiluukusta kutsu koulutukseen pääsystä? Hakemuksen pistin aikoja sitten ja mitään tietoa ei sen jälkeen oo tullut. Tuleeko viimehetkillä? Koululle toki voisi soittaa, tiiän..

    VastaaPoista
  5. Moroo! Blogi on ollut tässä nyt viikon ihan tarkoituksella tauolla, sitä toki edelsi tahaton tauko. Seurasin koulutustilannetta MOL:in sivuilta, sieltä näki työn alla olevat hakemukset ja niiden tilanteen.

    Koitin kyllä soitella kouluunkin mutta eivät kertoneet vaan kehoittivat katsotaan edeltämainitusta paikasta. Sitä sivustoa tuli sitten päiviteltyä koko päivä kunnes tieto muuttui ja hyväksyntä näkyi.

    Kehotan siis käymään tuolla MOL:in sivuilla, kirjaudut pankkitunnuksilla jne. Onnea matkaan!

    VastaaPoista
  6. Hei! Mahtava blogi, olen lukenut suurella kiinnostuksella. Olen hakemassa JAKKille itsekin... Olen koettanut näin etukäteen pohtia noiden kauko-, palvelu- ja tilausajovaihtoehtojen välillä, mutta eipä niistä vielä tiedä mitään. Olisi kiva tietää käytännön tietoa noiden eroista, kuten myös yritystoiminnan ja ulkomaanliikenteen vaihtoehdoista.

    VastaaPoista