perjantai 24. elokuuta 2012

Rölli-peikko ja Rädyn haamu

Iltaa!

Old Pascas jäiden kera lasissa, Erin Spotifyssä, vanha paska tässä näppäimistön ja penkin selkänojan välissä. Koitetaan saada tällä yhdistelmällä aikaan jonkinlainen kirjoitelma. Pyydän anteeksi jo valmiiksi.

Tänään oli perjantain lisäksi myös taksiliikenteen, invataksitoiminnan ja AKT:n asiamiehen aika, siinähän siis päivän aiheet koulussa. Alussa koulun hetki sitten käynyt taksiliikenteen ammattilainen kertoi yleistä taksiliikenteestä. Kuten aina niin hänkin vanhana taksikuskina oli varsin räiskyvä ja "iso" persoona, aina mukavaa kuunnella ihmistä kuka tavallaan täyttää tilan siihen tullessaan. Kadehdittava taito, pyrin itse vieläkin tähän. Behold the glory that is me!

Suoraa ja rehellistä puhetta taksitoiminnasta, tässä muutamia pointtereita aiheesta:

  • Täysi raharenki pitää sisällään noin 360 €
  • Taksikuski kuulee lauseen "et tee näitä hommia enää koskaan tässä kaupungissa" viikoittain vuosien ajan
  • Penkin väliin ei ikinä, koskaan, milloinkaan eikä silloinkaan työnnetä kättä vaan käytetään esim jääskrapan vartta. Turha riskeerata terveyttä löytötavaroiden vuoksi!
  • Turun taksikeskus välittää autoja 22:n kuntaan
  • Paraisten taksikeskus on Vaasassa, Uudenkaupungin taksikeskus taas Rovaniemellä
  • Kuitti matkasta kannattaa aina yrittää antaa asiakkaalle vaikka sitä ei haluttaisi. Kuitista näkyy ajetut kilometrit.
  • Eri vuorokauden aikaan eri reitit ovat nopeimpia / halvimpia asiakkaalle. Tämä voi joskus aiheuttaa ongelmia ja keskustelua asiakkaan kanssa. Jos asiakas valitsee reitin niin rutinat ruuhkasta tai muusta voi kertoa peilille.
  • Kebab tms penkillä? Ei hätää, hajusteeton hiuslakka esiin! Vartin päästä lika lähtee kivasti irti penkistä ilman sen suurempaa ongelmaa. ( EN sitten ota vastuuta tästä. Kebabit kuuluu syödä eikä niitä missään tapauksessa kehoiteta hieromaan penkkeihin. )
  • Taksikuskeja tai linja-autoilijoita ei onneksi pakoteta useinkaan itsemurhaajiksi vaan tämä toiminta on käytännössä kokonaan keskittynyt kuorma-autojen ja yhdistelmien ongelmaksi.

Mauton valinta ja lapsellista pilaa vakavasta aiheesta. Tiedän.

Alun parituntisen luentoputken jälkeen pääsimme pihalle touhuamaan suoraan työajosta tuleen invataksin kanssa. Autona pieni ja siten tietysti myös helpompi kuin M2-linja-auto mutta peränostin, pyörätuolien sidonta ja tietysti asiakkaiden erityistarpeet tekevät hommasta hankalampaa.

Sitten niitä kuvia, ensimmäisenä kuva nostimesta käytössä, rullatuoli kyytiin ja nosto. Tuolin jarru on lukittava ja tietysti on myös fiksua käyttää ulkoreunassa olevaa nostettavaa reunaa mikä estää tuolin tippumisen.

Tuoli nousee autoon helposti, vaikea kohta tulee kun tuolin siirtää hissiin ja hissistä taas edelleen autoon. Täysin kynnyksetöntä siitä ei saa millään joten tuolin pienemmät etupyörät jäävät enemmän tai vähemmän jumiin. Silloin kannattaa nostaa etupäätä vetämällä kahvoista ja painamalla jaloilla vastaan alhaalla näkyvistä jalkatapeista. Kyllä te nyt tiedätte miten pyörätuolia käsitellään, aikuiset ihmiset!


Matkustaja tulee kiinnittää tukevasti, kuitenkin niin että hän pystyy hengittämään ( d'oh... ). Matkustaja siis tuoliin kiinni ja sitten tuoli autoon. Kas näin:


Liinat tulee aina kiinnittää tuolin rungosta, kiinnityspisteenä EI SAA käyttää esim pyörän pinnoja tms irtoavaa tai heikkoa kohtaa. Tuoli tulee kiinnittää neljästä kohtaa. Kiinnittämättömyys aiheuttaa juuri tulleen Poliisin ohjeen mukaan suoraan päiväsakoille menevän sanktion ja merkinnän korttiin. Ajo-oikeus on siis nopeasti katkolla jos ei ole tarkkana.

Kiinnitetty matkustaja on onnellinen matkustaja!


JAKK:in kesäteatteri järjesti myös harjoitukset kun kerran hyvä tilaisuus oli. Kurssillamme oleva metodinäyttelijä sisäisti roolinsa:


Taas huumoria sopimattomasta aiheesta, on se kauhea ihminen! Oletteko muuten koskaan olleet pidempää aikaa vammaisten seurueessa, siihen itseironiseen ja todella rankkaan huumoriin emme pysty kukaan...

Viimeisenä meillä oli AKT:n edustaja puhumassa liitosta, kaikenlaista puhuttiin, tässä pointterit tästä aiheesta:
  • Koeaika 2 kk jos koeaikaa on lainkaan. Koeaika ei tule automaagisesti vaan siitä pitää erikseen sopia
  • Työpäivän pituus voi olla välillä 4:45 - 15:00, vuorokautista ylityötä ei ole olemassa vaan tehdään kausityötä
  • Ylitöitä saa vain tehtäessä yli 80 h kahden viikon jakson aikana
  • Pekkaset ovat nykyään tyly-päiviä ( työajanlyhennys )
  • Tyly-päiviä kertyy vuodessa yleensä 18 - 19 kappaletta
  • Päivän aikana voi olla 1 palkaton tauko, sen maksimipituus on 1 h. Tauko voi olla pidempikin mutta palkaton osuus voi olla vain max 1 h mittainen.
  • On siis periaatteessa mahdollista että työpäivä on rakenteeltaan 5 h töitä, 5 h seisoskelua, 5 h töitä. Ilman ylitöitä.
Lopuksi vähän kynää yms ilmaishyvää, liittymislomakkeet eteen jne. Pitää katsoa asiaa uudelleen kun työt alkavat. Eiköhän tuonne tule liityttyä, joissain firmoissa jopa on pakko. Hyvä että vaativat järjestäytymään, saadaan yleissitovuus pysymään voimassa.

Nyt oli hieman raskaampi viikko. Tämä ei johtunut siitä että koulutus olisi jotenkin ollut rankkaa tai muuta. Torstaina meni tutustumisreissun takia pidempään, no voi byhyy! Täällä ollaan kouluttautumassa työhön mikä nyt vaan ei ole 08 - 16 hommaa. Jos tämä nyt tuli jollekin yllätyksenä niin olisikohan aika tehdä omat johtopäätökset ja vaihtaa vaikka muualle. Alkaa pikkuhiljaa käymään hermojen päälle jatkuva aivan turha kitinä, itku ja vinku mistä milloinkin. Kurssilla on yksi ammattivalittaja ja toinen uhmaikäisen lapsen asteella oleva.


Reissujen teko on hieman haasteellista kun yksi marisee ja valittaa kaikesta koko matkan ajan ja toinen saa  ensin kohtauksen siitä kun ei pääse ajamaan tiettyä autoa ja hetken päästä siitä kun pitäisi ajaa juuri sitä äsken haluttua autoa. Koita siinä sitten luovia.

Sinänsä pitäisi kyllä olla kiitollinen näille opiskelukavereille, tässä tulee kivasti samalla harjoiteltua miten pidetään naama ummessa ajettaessa vaikka tekisi mieli avata ovi ja toivottaa hyvää päivänjatkoa. Meillä on kyllä tosi hyvä kurssi, harvoin on ollut näin hyvä meno ja ihmiset puhuvat toisilleen. Kaikki antavat ja saavat palautetta, huumoria viljellään ja kaikilla on yleensä hauskaa.

Tuo lapsellinen kiukuttelu, kitinä ja valitus voisi vain jo loppua. 

Maanantaina upeus jatkuu, luvassa ajopäivä. Syyskuussa alkavat ammattipätevyyskokeet, ajokorttikin pitäisi jossain vaiheessa ajaa. Aikataulu on suht tiukka, harjoittelu alkaa 1.10 joten eipä tässä kauhean kauan voi hieroa uusiksi kokeita ja inssejä.

Sellaista, tänään vähän erisävyistä kirjoitusta mutta sellaista se elämä on. Palataan asiaan maanantaina, olen iltavuorossa joten kirjoitus vasta myöhään yötä vastaan. Viikonloppuja!!!

4 kommenttia:

  1. Kielipoliisi iskee!

    Pyörin varustettu kuljetuskelpoinen istuin on siis _pyörätuoli_. Rullatuoli on käsityöväline, jota Länsi-Suomessa ja Pohjanmaalla käytettiin langan kertaamiseen.

    Yksinkertaisessa rullatuolissa on jalkalevy ja tavallisesti kolme jalkalevystä nousevaa ja yläpäästään toisiinsa liitettyä pylvästä.

    Toisessa tyypissä on jalustaosaan liitetty lautamainen, kohtisuora, rullan levyisillä aukoilla varustettu osa.

    Heinonen, Vuoristo: Antiikkikirja, 2000 (s. 288–289)

    VastaaPoista
  2. Taksikeskuksen ihminen tietysti puhuu takseista, mutta käytännön elämässä ajetaan paljon pikkubusseilla paari- ja pyörätuolikuljetuksia, jolloin taksitaksa ja taksamittarin käyttö on myös hallittava. Joukkari- (pikkubussi) kuljetuksissa ei kuitenkaan puhuta taksamittarista, koska se on pyhitetty takseille, mutta esim. Kela vaatii aivan vastaavanlaiset tulosteet joukkarin mittarista kuin taksistakin. Ja homma on ihan laillista kaikille henkilöliikenneluvan omaaville yrityksille, joilla on asianmukainen kalusto. Jos aiot vain ison bussin rattiin, niin ei tää sua koske, mutta varsinkin paarikuljetuksissa liikkuu isot rahat ( taksin 3 - taksa/km).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo taidettiin sivuta tätä aihetta, muistankohan termin oikein mutta ainakin AKT:n kaverilla tuntui olevan mielipide "taksinkaltaisesta liikenteestä". Tuossa taksitouhussa suurin ongelma on se provikkapalkka. Lainaa on kuitenkin niin ei tunnu hyvältä idealta.

      Poista